Harjoittelija on tulevaisuuden työntekijä

Moni opiskelija on huolissaan tulevaisuudestaan työntekijänä. Eikä suotta, sillä jo työpaikan hakeminen on hankalaa. Töitä hakiessa pitäisi olla alan kokemusta, mutta työelämätaidot eivät kartu kirjatenteillä. Siinäpä se ikuinen ongelma. Hallinto- ja yhteiskuntatieteellisillä aloilla opiskelujen ohella tehtävät osa-aikatyöt ovat silkka harvinaisuus. Siksi oman alan todellisuuteen pitäisi päästä tutustumaan työharjoittelussa.

Tampereen yliopisto tukee harjoittelua, vaikka laitostemme käytännöt harjoittelutukien suhteen ovatkin varsin monenkirjavia. Työnantajien puolella ei käytäntöjä eikä varsinkaan käytöstapoja taas ole laisinkaan. Suurimmat alamme työnantajat, valtio ja kunnat (työllistävät yhdessä 70% yhteiskunta-, valtio- ja hallintotieteilijöistä), ikävä kyllä näkevät harjoittelijan lähinnä ilmaisena työvoimana. Aivan liian monessa ilmoituksessa lukee: “Työnantaja ei osallistu harjoittelijan palkkauskustannuksiin.”

Jos edellisestä lauseesta ottaa sanan “harjoittelija” pois, saadaan virke: työnantaja ei osallistu palkkakustannuksiin. Kuka sellaisiin töihin haluaa? Totuus on, että valitettavan moni. Sillä näin toimivat erityisesti suositut työnantajat, jotka saisivat harjoittelijoita, vaikka näiden pitäisi itse maksaa siitä. EU ja Suomen suurlähetystöt eivät tällä hetkellä korvaa edes matkoja tai asumista työpaikalle, vaikka se sijaitsee ulkomailla!

Harjoittelu on oppimista ja vaatii ohjausta, mutta työtä silti. Sen tulisi vastata opiskelijan koulutusta. Harjoittelija ei ole myöskään halpa sijainen, vaikka moni meistä onkin innoissaan, kun saa oikeita tehtäviä kahvinkeiton sijaan. Jos opiskelija toimii sijaisena, tulisi palkkaa maksaa voimassa olevan työ- tai virkaehtosopimuksen mukaan.

Suomen valtiotieteitä opiskelevien liitto, SVOL, on aloittanut yhdessä monien muiden Akavalaisten opiskelijajärjestöjen kanssa kamppanjan harjoittelijan aseman parantamiseksi. Järjestöt haluavat muistuttaa, että harjoittelija on tulevaisuuden työntekijä ja häntä pitäisi myös kohdella sen mukaisesti. Yhtä tärkeää on tiedon levittäminen niin opiskelijoiden kuin työnantajienkin suuntaan.

Pian aukeavat kamppanjan sivut: www.harjoittelumanifesti.fi, joista löytyy tietoa harjoittelijan oikeuksista ja vinkkejä harjoittelupaikan hakutilanteeseen. Palkkasuositukset löydät jo nyt Suomen valtiotieteilijöiden sivuilta www.sval.fi. Ihan kasvotusten taas saat tietoa osallistumalla Pirkanmaan yhteiskunta- ja hallintotieteiden opiskelijoiden, HYPPY ry:n, toimintaan. Järjestämme erilaisia tapahtumia seminaareista saunailtoihin ja ekskursioista kahvitteluihin. Tänä keväänä voit vierailla kanssamme Hämeenlinnassa. Ekskursio sisältää tutustumiset Hämeenlinnan kaupunkiin, lääninhallitukseen, hallinto-oikeuteen.

Lopuksi vielä, manifestin suosikkisloganiani mukaillen, muista: jos palkkana on banaani, töihin tulee vain apina.

Milla Halme

Puheenjohtaja

Pirkanmaan yhteiskunta- ja hallintotieteiden opiskelijat, Hyppy ry